Nousiaisten kunta myy Linnamäessä kiinnostavaa omakotitalokohdetta omalla tontilla
Nousiaisten kunta sai viime talvena testamenttilahjoituksena mm. omakotitalon Nousiaisten Linnamäestä. Talon myynnistä kertyvät tulot ohjataan kunnan perustamalle rahastolle, josta tulot ohjataan lahjoittajan toiveiden mukaisiin käyttötarkoituksiin. Vuonna 1986 rakennettu, 114 m2 kokoinen talo sijaitsee avaralla tontilla viihtyisällä Linnamäen pientaloalueella. Kahden kilometrin…
Kaikilla on oikeus turvalliseen jouluun – apua on saatavilla
Kaikilla on oikeus turvalliseen jouluun Joulu tuo mukanaan odotuksia ja perinteitä. Usein ajatellaan, että joulu on iloa, yhdessäoloa ja lämpöä. Kaikille se ei kuitenkaan ole näin. Monille joulunaika voi herättää kipeitä muistoja, vaikeita tunteita – ja joskus myös turvattomuutta. Pitkät…
Nousiaisten lukio on maakunnan paras suuri lukio!
STT:n tuore lukiovertailu nosti Nousiaisten lukion jälleen kärkilukioiden joukkoon. Valtakunnallisesti Nousiaisten lukio oli kaikista suurista lukioista kuudennella sijalla. Helsingissä toimiva Ranskalais-suomalainen koulu oli listassa edelliskerran vertailun tapaan ensimmäisenä. Varsinais-Suomessa Nousiaisten lukio sen sijaan oli suurten lukioiden ykkösenä. STT:n vertailussa huomioidaan sekä…
Jätetaksa muuttuu 1.1.2026 alkaen
Päätös Lounais-Suomen jätetaksaksi 1.1.2026 alkaen on nähtävillä 5.1.2026 saakka Turun kaupungin tietoverkossa osoitteessa https://paatokset.turku.fi/kuulutus/5311594 (Kuulutus – Päätökset-palvelu). Valitusaika päättyy 5.1.2026.
Itsenäisyyspäivän 2025 kunniamerkkien saajat julkistettu
Itsenäisyyspäivän lähestyessä Tasavallan Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille. Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Kaikkiaan kunniamerkkejä jaettiin yhteensä 3 739, kaikki 6.12.2025 myönnetyt kunniamerkit. Nousiaisten…
Valtuuston päätökset 1.12.2025 ja videotallenne
Nousiaisten valtuusto piti vuoden 2025 seitsemännen kokouksensa maanantaina 1.12.2025. Kokous järjestettiin Henrikin yhtenäiskoulun auditoriossa, os. Moisiontie 16 klo 18.00 alkaen. Yleisöllä oli mahdollisuus seurata tilaisuutta paikan päällä sekä lisäksi etäyhteyden kautta. Kokoustallenne on yleisesti nähtävillä 14 vuorokauden ajan ja löydät…
Karhunperkko III:n asuinalueelle rakentuu ensi vuonna luonnon monimuotoisuusteemainen leikkipuisto
Nousiaisten Karhunperkko III -asuinalueelle rakennetaan ensi vuonna uusi leikkipuisto. Puiston teemana on luonnon monimuotoisuus. Valittu teema vastaa osaltaan kunnan elinvoima- ja ilmastosuunnitelmien tavoitteisiin lapsille, nuorille ja perheille suunnattavasta ympäristökasvatuksesta. Leikkipuisto tarjoaa tilan leikkiin, oppimiseen ja yhteisöllisyyteen, samalla lisäten ymmärrystä kestävistä…
Talousarvioesitys 2026 etenee kunnanhallituksen tekemillä muutoksilla valtuuston 1.12.2025 hyväksyttäväksi
Nousiaisten kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan eilen 24.11.2025 Nousiaisten kunnan talousarviota 2026 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2026-2028. Kunnanhallitus päätti äänestysten jälkeen seuraavista muutoksista: – Ympäristötoimen tulosalueella yksityistieavustuksiin lisättiin 11 500 euroa, vaikutus vuosiin 2026-2028. Käytännössä muutoksen myötä yksityistieavustukset säilyvät vuoden 2025 tasolla, yhteensä…
Tutustu Varhan hyvinvointiopastaja verkkosivustoon
Varsinais-Suomen Hyvinvointiopastaja on verkkosivusto, joka kokoaa hyvinvointialueen, kuntien sekä lähellä toimivien järjestöjen ja seurakuntien laajaa hyvinvointitarjontaa. Hyvinvointiopastajasta löydät helposti Varsinais-Suomen alueen hyvinvointia edistävät palvelut. Voit hakea Hyvinvointiopastajasta sisältöjä yhdellä tai useammalla hakusanalla, teemalla tai kunnalla. Hyvinvointiopastajan avulla kuka tahansa alueen…
Neuvolatoiminta palaa Nousiaisiin ja uuden hybridisotepisteen toiminta käynnistyy alkuvuodesta 2026
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Sote-palvelulautakunta päätti kokouksessaan 19.11.2025 § 149 palveluverkkosuunnitelman mukaisesti siirtää Nousiaisten neuvolatoiminnan Maskusta Nousiaisiin (Nummentie 2, Nousiainen) alkuvuodesta 2026, kun muutostyöt ovat valmiit. Lisäksi hybridisotepisteen toiminta alkaa neuvolan tiloissa alkuvuodesta 2026, kun tilojen muutostyöt ovat valmiit. Neuvola ja hybridisotepiste…